Ajatteletko sinäkin, että kesällä mainoskampanjat eivät kannata, koska ”kaikki ovat lomalla”. Kesä on erinomaista aikaa saada näkyvyyttä ja tunnettuutta brändillesi juuri silloin, kun ihmisillä on aikaa suunnitella tulevia hankintoja.
Kesäkysely 2023 -tulokset kertovat, miten suomalaiset aikovat käyttää lomabudjettiaan ja mitä he odottavat kesälomaltaan. Kyselyn tulokset vinkkaavat, minkä aktiviteettien ääreltä löydät suomalaiset kesällä. Tilaa tulokset sähköpostiisi artikkelin lopusta.
Kesä on ihmisen ja mainostajan parasta aikaa
Kesäaika ei aina tarkoita mökille vetäytymistä ja täydellistä mediapimennossa oloa, päinvastoin. Osan potentiaalisista asiakkaistasi voit tavoittaa parhaiten hektisen arjen ulkopuolella juuri silloin, kun on enemmän vapaa-aikaa. Nyt on otollinen aika aloittaa kesän mainoskampanjat, ja antaa ideoita kesäänsä suunnitteleville suomalaisille.
Kannattaa pysyä asiakkaan mielessä kesälläkin ja sesonkiajan ulkopuolella
Joillain toimialoilla kesä on yrityksille vuoden kiireisintä aikaa, kun taas toiset saavat rauhassa latailla omia akkujaan ja valmistautua myöhemmin syksyllä alkavaan sesonkiin. Mikäli kesä ei ole varsinaista sesonkiaikaasi, se voikin olla erinomainen tilaisuus aloittaa näyttävät mainoskampanjat, rakentaa tunnettuutta, tehdä erottuvaa brändimainontaa ja päästä ihmisten ajatuksiin – top of mindiin – syksyä varten.
KESÄKYSELY 2023:
Mitä suomalaiset odottavat kesälomaltaan?
Hyödynnä tuloksia markkinoinnissasi
Kesäkysely 2023 tehtiin Iltalehden ja Alma Businessmedioiden lukijoille huhti-toukokuussa. Lukijat vastasivat omaan talouteensa ja kesänviettoonsa liittyviin kysymyksiin.
Tuloksista näet, mitkä aktiviteetit lukijoitamme houkuttelevat, onko aika hellittää kukkaronnyörejä ja miten omaan talouteen suhtaudutaan vuonna 2023. Näet tuloksissa vertailuna viime vuoden vastaavat luvut.
Tilaa Kesäkyselyn tulokset sähköpostiisi:
"*" näyttää pakolliset kentät
Vauhtia kesän mainoskampanjoihin!
Aloita kesän ja syksyn mainoskampanjat nyt! Autamme sinua löytämään sopivat mainosratkaisut esimerkiksi digin, printin, videomainonnan tai sisältömarkkinoinnin ratkaisuista, joiden avulla tavoitat kesälomaansa suunnittelevat ja viettävät suomalaiset.