Yrityskulttuuri
Alma Median eettisesti kestävä ja vahva yrityskulttuuri korostaa avoimuutta, yhteistyötä ja jatkuvaa oppimista ja tukee johtajia ja työntekijöitä haastavissa tilanteissa, mikä edistää henkilöstön sitoutumista yhtiön tavoitteisiin ja strategian toteuttamiseen.
Alma Median liiketoiminnan harjoittamisen vastuullisuutta ohjaavat soveltuvan lainsäädännön lisäksi yhtiön hallituksen hyväksymät arvot, Alma Median eettinen ohjeistus (Code of Conduct) ja toimintaperiaatteet. Alma Media on sitoutunut toimimaan YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukaisesti ja edellyttää samaa liikekumppaneiltaan. Vuodesta 2011 alkaen Alma Media on tukenut YK:n Global Compact -aloitetta ja sen ihmisoikeuksia, työntekijöitä, ja ympäristöä sekä korruption vastustamista koskevia periaatteita.
Yhtiön hallinnointitapaa on kuvattu selvityksessä hallinto-ja ohjausjärjestelmästä.
Hyvän hallintotavan periaatteet Alma Mediassa
- Alma Media ei hyväksy työntekijöiltään epäeettisiä toimintatapoja, yrityksiä rajoittaa kilpailua, tuomitsee korruption ja lahjonnan ja edellyttää ihmisoikeuksien kunnioittamista.
- Alma Median alihankintaketjun merkittävimmät toimittajat ovat antaneet sitoumuksensa yhtiön eettisen ohjeiston noudattamiseen.
- Alma Media tarjoaa kaikille sidosryhmilleen kanavan ilmiantaa mahdolliset epäilyt väärinkäytöksistä anonyymisti ja huolehtii ilmiantajien suojelusta.
- Alma Media ehkäisee omalla toiminnallaan lahjontaa, korruptiota, pyrkimyksiä rajoittaa kilpailua ja ihmisoikeusloukkauksia.
- Alma Media seuraa, hallinnoi ja valvoo yhtiön kestävyysseikkoja.
- Alma Median kestävyyteen liittyvä suorituskyky on sisällytetty yhtiön kannustinjärjestelmiin.
- Moderni, kehittyvä yrityskulttuuri mahdollistaa toimivan arjen ja tehokkuuden, tukee kestävää kasvua ja kannattavuutta. Almassa yhtenäisen yrityskulttuurin kehittäminen on jatkuvaa työtä.
Eettinen ohjeistus ja ilmoituskanava
Alma Median eettinen ohjeistus (Code of Conduct) ohjaa almalaisten työskentelyä muun muassa asiakassuhteiden ja yhteistyökumppanuuksien hoitamisessa, reilun kilpailun takaamiseksi sekä kestävän kehityksen edistämiseksi.
Alma Media rohkaisee henkilöstöä ja sidosryhmiään ilmoittamaan havaitsemistaan yhtiön toimintaan liittyvistä lainsäädännön rikkomuksista sekä eettisistä epäkohdista. Havainnoista voi ilmoittaa omalle esihenkilölle, henkilöstöhallintoon tai Alma Median eettiseen ilmoituskanavaan (Whistleblow) joka on kaikkien sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien saatavilla. Ilmoituksen voi tehdä anonyymisti. Kaikki yhtiön tietoon tulleet rikkomukset ja niiden epäilyt tutkitaan.
Tutkinnan ohjauksesta vastaa Alma Median tarkastusvaliokunta, jonka tehtäviin kuuluu valvoa, että tutkintojen seuraamukset ovat yhdenmukaisia vakavuudeltaan samanlaisissa tapauksissa ja että korjaavat toimenpiteet ovat riittävät yhtiön eettisissä toimintaperiaatteissa sekä rikkomusten ilmoittamista ja niiden tutkintaa ohjaavissa periaatteissa kuvatulla tavalla. Laittomasta toiminnasta ilmoitetaan viranomaisille. Asianosainen tai hänen esihenkilönsä eivät koskaan itse osallistu rikkomusten tai niiden epäilyjen tutkintaan. Mikäli tutkinnan kohteena olevan rikkomuksen merkittävyyden perusteella on tarpeellista, Compliance-komitea raportoi tapauksen yhtiön johdolle ja hallitukselle säännönmukaisessa kokouksessa tai tilanteen vaatiessa välittömästi.

Alma Media edellyttää merkittävimpien toimittajiensa suorittavan yhtiön alihankkijoille suunnatun, eettiseen ohjeistukseen pureutuvan Supplier Code of Conduct -valmennuksen.
Yhteistyö- ja kumppanuudet kestävän kehityksen edistämiseksi

Alma Medialla on useita yhteistyöhankkeita kestävän kehityksen edistämiseksi toimintamaassaan.
Alma Medialla on useita yhteistyöhankkeita kestävän kehityksen edistämiseksi toimintamaissaan. Suomessa merkittävin yhteistyö kiteytyy nuorten paremman tulevaisuuden turvaamisen ja positiivisten työelämäkokemusten tarjoamiseen nuorille. Yhdessä Lasten ja nuorten säätiön kanssa rekrytointipalvelu Jobly ja Alma Media ovat käynnistäneet TET.fi-sivustohankkeen, jonka tavoitteena on tarjota kaikille nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet työelämään tutustumiseksi, asuinpaikasta tai sosiaalisesta taustasta riippumatta.
Alma on sekä Aalto-yliopiston että Haaga-Helian virallinen kumppani. Yhteistyöt antavat korkeakouluopiskelijoille mahdollisuuden tutustua käytännön liiketoimintaongelmiin ja tutkimusprojektein kehittää yhtiön liiketoimintamahdollisuuksia ja ansaita opintopisteitä.
Itäisen Keski-Euroopan alueella toimiva työelämäpalveluihin keskittyvä Alma Career fokusoi inkluusion kehittämiseen työelämässä yritysyhteistyön voimin. Esimerkkinä työstä Slovakian yksikössä käynnistyi Profesia Lab hanke, jonka tavoitteena on yritysyhteistyöllä työllistää mahdollisimman moni työmarkkinalta sivuun jäänyt, kuten vajaakuntoiset työnhakijat.
Lue lisää vuosikertomuksesta.
Lue myös Alma Median ympäristövastuusta ja sosiaalisesta vastuusta.